Heissansaa!

Paltamon kottiin ollaan taas oikein kunnolla kotiuduttu, kun muutettiin minut Pieksämäeltä pois perjantaina. Uusia tuulahduksia elämään siis odotettavissa. Vilho aloitti noin viikko sitten köhimään päivällä ja luulimme, että sillä oli tullut joku tukkeuma, kun kuulosti vähän siltä. No, rypsiöljyä annettiin useampi desi ja jäätiin odottelemaan tilannetta, ei annettu Vilholle ruokaakaan, ettei tilanne pahenisi. Köhiminen ja liman kakominen jatkui kuitenkin seuraavaan aamuun ja alettiin epäillä jotain muuta ja eikun yhteyttä eläinlääkäriin ja selvisi, että Vilholla oli nielutulehdus (ei onneksi siis kennelyskää, jota vähän pelkäsin). Kymmenen päivän antibioottikuuri saatiin vaivaan ja se alkoikin hyvin tepsimään, jo parin päivän päästä köhiminen väheni huomattavasti. Tulehdus oli mitä luultavammin peräisin anaalirauhasten nuolemisesta, niimpä Vilhoa sekä Baleiaa (jonka peppua koirat ovat viime aikoina haistelleet tiuhaan ja epäilin silläkin täysiä anaalirauhasia) pääsivät anaalirauhasten tyhjennykseen, Vilholta ei tullut juuri mitään, Ballella oli täydet. Ei ole tarvinnut aikaisemmin kyllä tyhjennellä Baleialtakaan, kun kaikilta tyhjentynyt normaalisti, mutta ikäköhän lie tekee sen, että ei tyhjene välttämättä itsekseen? No, noin puolessa välissä kun Vilhon kuuria oli mennyt, aloitti Hopsukin köhimisen ja liman kakomisen, eikä epäilystäkään, sama tauti oli tarttunut kuin Vilhoon. Tuo junnutiimi kun kulkee suut suuta vasten suurinpiirtein, ovat niin paita ja peppu, että näin sitten käy.. Hopsullekin haettiin antibioottikuuri ja vaikkei ole nyt montaa päivää syönyt, niin on köhiminen miltein lähtenyt. Eipä Vilhon kohdalla päästy sitten turhan helpolla, vaan se oli sitten nuollut sukupuolielintään "pöpösuulla", niin huomattiin, että sinne oli tullut ihottumaa ja esinahkaan tulehdus, eläinlääkäri sanoi onneksi, että sama antibioottikuuri, joka oli nieluinfektioon kävi myös tähän vaivaan. Kuurin lisäksi aamuin illoin pitää tehdä betadiinihuuhtelu. Hopsu ja etenkin tuplasti sairastuneempi Vilho ovat olleet oikein reippaita poikia ja ottaneet lääkitsemisensä hyvin vastaan. Parantumaan päin ollaan kovasti jo, nielutulehduksesta ei ole enää juuri merkkiäkään, kuurit kuitenkin ihan loppuun. Onneksi veteraaniosastolla ei ole ilmennyt mitään oireita, ne nyt eivät hillukaan samalla lailla keskenään kuin nuo nuoremmat.

Nyt sairastelun aikana ei olla juuri mitään tehty tai käyty käppäilemässä. Ehkäpä kohta jo päästään. Ollaan käyty jäällä aikaisemmin juoksentelemassa, sinne sitten, kun pojat on tervehtyneitä!

Balle-mummelilta lähti karvat pienen mietiskelyn jälkeen ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Ballella on ollut meillä olon aikana aina pitkä kuosi, ei koskaan ajeltu karvoja pois. Nyt turkinhoidon helpottamiseksi ja mummun mielenlaadun parantamiseksi (ei oikein ikinä turkin laittamisesta lämmennyt) lähti karvat pois. Ilmat ovat olleet kylmiä, että siksi mietin asiaa, mutta ei koirat muutenkaan silloin ole kauaa pihalla ja mummulla on monenlaista takkia ja villapaita, niin ei tule ne päällä kylmä, vaikka on naku. Aluksi pihalla kulki vähän kankeasti, että on vilu, mutta nyt mennään oikeen reippaasti! Nyt säätkin ovat lauhtuneet, niin kestää mennä!