Päivittelyssä on vierähtänyt, vaikka sitä piti säännöllistää.Laiskuus iski :D Treenaamassa on käyty vain muutamia kertoja heinäkuun aikana, sillä mummoni kuoli heinäkuun alussa ja alkukuu oli melko kurjaa, eikä innostusta ollut juuri mihinkään. Koirat ovat päässeet kuitenkin uimaan, lenkkeilemään ja näkemään muita koiria ja kyllä kotipihalla peuhaaminenkin on maittanut. Sää on ollut tänä kesänä melko huono ja aina, kun on ajatellut, että nyt on hyvä tehdä jotain ulkona, niin vettä on ruvennut satamaan kuin aisaa.

Hopsu on käynyt yhdissä näytelmissä heinäkuun aikana, Ylivieskan KV näyttelyissä tuttavamme Pinja Hiltusen kyydillä. Kävimme viemässä Hopsun lauantaina Kajaaniin, josta sitten Pinja koirineen lähti sunnuntaina kohti Ylivieskaa. Pinja ei ollut kotona, kun veimme Hopsun Kajaaniin ja Hopsu sai olla hoidossa vähän aikaa Iska porokoiranartun ja hänen omistajiensa luona. Poika oli innoissaan uudesta tyttöystävästä ja oli viihtynyt hyvin perheen luona hoidossa ja oli saanut rapsutuksia kylliksi. Hopsu oli ollut myös kiltisti Pinjan ja hänen koiriensa luona. Näyttelymatkalla Hopsu oli oksennellut autoon, sai taas vaihteeksi matkapahoinvointia, mutta niistä oli selvitty ja matka tänne oli sujunut jo sitten paremmin. Hopsu oli mennyt ja käyttäytynyt näyttelyissä hyvin, mutta tuloksena oli odotettu H ja arvostelussa oli painoitettu sitä samaa mitä muissakin, että tarvitsee vielä aikaa, saadakseen vahvuutta kroppaan. Päätimme, että Hopsu jää taas vähänksi aikaa kotia kasvattelemaan itseään ja katsotaan näyttelyitä myöhemmin. Agilityyn satsataan enemmän.

Kun koulut alkavat aloitamme agilityharjoitusten pidon tiettyinä päivinä ja säännöllistämme niitä, tavoitteena olisi Hopsusta saada mahd. nopeasti varma kisaamiskoira.